Tuesday, January 05, 2010

Pois niskan päältä



Käväisimme eilen Itäkeskuksen uutta Prismaa katsastamassa. En mielestäni ajatellut lainkaan Sellon tapausta, ainakaan tietoisesti, ja kuitenkin hätkähdin kun hyllyjen takaa ilmestyi armeijatyyppisiin maastohousuihin pukeutunut mies.

Armeija. Taistellaan. Voitetaan. Valloitetaan. Otetaan vankeja. Hallitaan. Kontrolloidaan. Päsmäröidään. Alistetaan. Kytätään. Vainotaan.

Ihmiset pyrkivät erilaisin keinoin hallitsemaan elämää. Ällöttävimpiin tapoihin kuuluu loismainen toisen ihmisen hallitseminen. Yritetään ottaa oma vahvuus sillä että pidetään kuria toiselle, alistetaan toinen ihminen väkivalloin.

Nostan hattua niille jotka hakeutuvat turvataloihin tai muihin asiantunteviin paikkoihin pyytämään apua väkivaltaisuutensa hillitsemiseksi.

Selätettäköön oma väkivaltaisuus sen sijaan että pyritään toisen ihmisen niskan päälle.

3 comments:

  1. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  2. ANNIE: Sama pelko minulla.

    Olen ollut tekemisisssä narsistien kanssa ja he ovat saaneet minut tuntemaan itseni huonoksi. Kukaan heistä ei ole väittänyt minua narsistiksi mutta yksi syytteli minua kaikenlaisesta sellaisesta mihin hän ihan selvästi itse syyllistyi vaikka ei ollut siitä tietoinen.

    Kirjoista luin myöhemmin että narsisti peilaa eli heijastaa omat piirteensä muihin ja muiden piirteet itseensä. Tyrmistyneenä havainnoin miten hän allkoi ottaa minun persoonaani omakseen, tehdä samoja asioita mitä minä tein, puhua asioista täsmälleen minun käyttämilläni sanoilla, julistaa minun mielipiteitäni jne. Minulle alkoi puhua yhä alentuvammin ja halveksivammin. Onneksi lopulta suuttui verisesti jostain mitä luuli minun sanoneen ja katkaisi yhteydenpidon. ONNEKSI! Minähän olisin kilttinä ihmisenä edelleen yrittänyt ihmissuhdetta hoitaa ja häntä "ymmärtää". Nyt ovat kyllä silmät auenneet lukemieni kirjojen ansiosta.

    ReplyDelete
  3. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete