Saturday, September 19, 2009

Onko olemassa oikeaa negatiivisuutta?


Vuonna 2007 selitin tässä blogissa mitä tarkoitan positiivisuudella ja miten sitä toteutan omassa elämässäni. Koska pari postausta sitten rivieni väleistä luettiin jotain aivan muuta kuin mitä itse ajattelin, pistän näkyviin omia määritelmiäni ja ajatuksiani. Koko tekstin voi lukea täältä. Alla katkelmia.

OIKEA POSITIIVISUUS on sitä että mennään eikä meinata. Jos ei yksi konsti tepsi niin sitten toinen. TERVE OPTIMISMI ja oikea positiivisuus merkitsee myös sitä että suostutaan luopumaan tuloksettomista ja mahdottomista hankkeista.

Positiivisuus on sitä että ei jäädä surkuttelemaan ja säälimään, jos elämä on heittänyt maahan. Tehdään tarvittaessa surutyö tai kärsitään masennuksesta, mutta ei jäädä ikiajoiksi rypemään. Eikä varsinkaan valita elämäntavaksi negatiivisuutta. Ei selitetä naama näkkärillä että kaikki on aina huonosti ja tehdä pitkää listaa kaikesta mikä ei onnistu.

Muistutan että puhun ARKIPSYKOLOGIASTA, tavallisen elämän ongelmista ja haasteista. Meillä kaikilla on vaikeuksia, koitoksia, taakkoja kannettavana, pahoja muistoja, vanhenevia sukulaisia, ties mitä. Joka päivä kannattaa ladata itseensä positiivista energiaa jotta voi tehdä työnsä, kehittää itseään ja elinpiiriään ja olla avuksi läheisilleen.

OIKEANLAINEN POSITIIVISUUS, OPTIMISMI, KILTTEYS ja HYVYYS kulkevat käsi kädessä. Älkää sekoittako niitä idän mystiikkaan tai hipi hipi huuhaa-oppeihin ja markkinahumuun. Olkaa aidon positiivisia vaikka kyynikot ja skeptikot ivaisivat ja pilkkaisivat. Ennen kaikkea, älkää olko itse negatiivisia ja halveksivia.

Hirveän paljon liikkeellä olevasta positiivisuuspuheesta on pelkkää puhetta. Ajatuksen tasolle jäävä positiivisuus ja hyvät aikomukset eivät ole mitään. Vasta TEOT ratkaisevat.

Sovellan omaa positiivisuuttani muun muassa opetustyössä. Mennään kohti päätavoitetta osatavoitteiden kautta, ei masennuta virheistä vaan opitaan niistä, haetaan oppimisen ja oivaltamisen iloa, tuetaan ja kannustetaan toinen toistamme. Negatiivinen, ivallinen opettaja tappaisi kaiken yrittämisen halun. Oikea opettaja ei lähde sellaiselle tielle.

On olemassa väärää opettajuutta ja väärää mukapositiivisuutta. On myös olemassa niin syvää negatiivisuutta että hyväkin nähdään pahana. Suuttumus ja viha sokaisee. Sokaistunut sohaisee hurjistuneena sinne tänne eikä huomaa tai välitä mitä tuhoa saa aikaan.

Uskon että on olemassa oikeaa ja väärää positiivisuutta, mutta onko olemassa oikeaa negatiivisuutta?

11 comments:

  1. On olemassa oikeasti negatiivisia ihmisiä...he elävät harhassa...
    ovat menettäneet elämäntaitonsa tai sit heillä on se ollut alusta asti pielessä...

    Seuravaat oheistukset oikeaan elämisentaitoon, kirjasta "Elämäntaitomittarit"

    Onni on siellä missä ei ole vihanpitoa eikä ristiriitaa.
    Älä rakenna äläkä ylläpidä ristiriitoja, ratkaise ne.

    Viha ei ole voimaa, vaan itse luodun harhan toteutumisyritys.

    Vapaus on pakon myöntämistä ja sen hyväksikäyttöä!
    Mahdollinen saavutetaan tekemällä!
    Se menetetään odottamalla ja vain ajattelemalla!
    Kriittisyys ja hylkäävyys pienentävät valinnanvaraa.

    Vain rentoutunut ihminen voi elää realiteeteissa.

    Odotus=asenne.
    Asenne on aina pala menneisyyttä...paluu vanhaan...
    Asenne on väliaivokäsky...jolla varaudutaan etukäteen kuviteltuun...

    Ajattele, vaikka elämä kuinka pauhaa, miltä tuntuisi, jos sisälläsi olisi vain rakkautta ja rauhaa?
    Opettele erottamaan sulkevat ja suljettuna pitävät ihmiset...
    avaavista ja avoimena pitävistä ihmisistä...
    Rajoittamaton vapaus yhtyneenä positiiviseen rakentavaan kontrolliin antaa ihmiselle taidon elää, elämäntaidon. korkeimman mahdollisen vapauden....

    Rakkaus rakentaa, viha sen kun tuhoaa!

    ReplyDelete
  2. Mulle tuli mieleen kirjoituksestasi heti oma mieheni (joka on siis ihan hyvä mies, en vaihda, ainakaan vielä... :-)). Hänellä on tapana aina sanoa ei kaikille minun ehdotuksilleni ja suunnitelmilleni. Kerran kysyin asiaa ja hän vastasi, että on pakko sanoa ei, että ns. rauhoittuisin ja miettisin, että onko idea toteutumiskelpoinen, onko sitä järkevä taloudellisesti toteuttaa ym. Nykyisin kyllä odottelen, että parin viikon päästä minun ideani tulevat hänen suustaan, että tehtäiskös näin...

    25 vuotta yhdessäoloa opettaa... :-)

    Ja kyllähän se sisuunnuttaakin välillä, kun toinen sanoo ei, jostain kumman syystä saa välillä voimia toteuttaa ideansa ilman apuja!

    Tais mennä vähän ohi aiheen, mutta tuli vaan mieleen! Kyllä itsekin maatalouden opettajana yrittää vaan vetää positiivista linjaa, vaikka opiskelijatkin saattavat olla hyvin negatiivisia tulevaisuutensa suhteen (eli ovat tulevia maatalouden harjoittajia).

    ReplyDelete
  3. Kyllähän sitä välistä usko loppuu, mut aina on noustu. Tästäkin noustaan vielä, kunhan ensin saan rypeä tovin. Heittäisin tuohon positiivisuuteen vielä kyvyn nauraa itselleen. Siinä on taito mikä pitää liikkeellä.

    Kun istut kahvipöydässä, etkä meinaa saada sitä kuppia osumaan naamaan, voit jättää sen kahvin juomatta tai sitten lohkaista siitä vitsin, jolloin muutkin uskaltavat juoda kahvinsa, eivätkä vaan katsele vaivautuneena sivusta.

    Sitten on se kuuluisa sisu, joka auttaa jatkamaan. Ajatellaan vaikka vammasta toipumista tai ihan vaan yleisesti liikunnan aloittamista. Jos liikuntaa seuraavana aamuna on paikat kipeänä, voit venytellä tai pitää lepopäivän mutta et luopua yrittämisestä. Negatiivinen ihminen jättää leikin siihen, eikä liiku koska se ei sovi hänen kropalleen.

    Toki olet oikeassa myös siinä, että leikki täytyy osata lopettaa, jos ei vaan yrityksestä huolimatta onnistu. Tein pitkään opinnäytetyötäni, vaikka tiesin, etten tule sitä saattamaan loppuun. Yritin ja yritin, kunnes olin ottanut taloudellisesti liian paljon takkiin. Viimein koko projektin ajatteleminen aiheutti paniikkikohtauksia. Olisi pitänyt osata luovuttaa ajoissa, mutta pelkäsin muiden reaktioita.

    Pidän itseäni positiivisena ihmisenä, vaikka ryvenkin välillä omassa kurjuudessani. Negatiivinen ihminen ei edes vaivautuisi ylös sängystä tähän elämään mutta tässä ollaan.

    Nyt minulla on taas tavoite tai haave, mitä kohti suunnata, vaikka se tuntuukin niin typerältä, etten vielä kerro siitä kenellekään mitään:).

    ReplyDelete
  4. Uskon, että on olemassa oikeaa negatiivisuutta. Luinkin siitä joskus, kun vain muistaisi mistä.

    Oikea negatiivisuus on erittäin tarpeellinen ajattelun taito siinä missä muutkin ajattelun lajit. Se toimii mm. välttämättömänä rajaajana asioiden, ilmiöiden jne. äärettömässä kaaoksessa.

    Kuvittelen oppineeni vähän myös tätä taitoa väärällä tavalla negatiivisessa ympäristössä eläissäni.

    ReplyDelete
  5. Jos suhtautuu negatiivisesti negatiivisuuteen niin tuleeko siitä positiivisuutta?

    ReplyDelete
  6. Mielestäni on olemassa oikeaa negatiivista negatiivisuutta,eli ihmiset,jotka kieltäytyvät tai eivät pysty näkemään asioiden hyviä puolia, vaan näkevät pelkästään huonot puolet.Sellaiset,jotka etukäteen teilaavat kaiken,koska se ei kuitenkaan menisi hyvin.Positiivinen taas ottaisi asian etukäteen mielellään vastaan.

    ReplyDelete
  7. Minusta tuntuu, että negatiivinen-sanaan kytketään ilman muuta jotakin kiletistä, vähän samaan tapaan kuin kritiikki-sanaa pidetään meidän maassa miltei synonyymina haukkumiselle. :)

    Kops, auta!

    Ymmärrän oikean negatiivisuuden puhtaasti ilman arvottamista. En voi liittää sitä pelkäksi ihmisten ominaisuudeksi tai asenteeksi.

    Muistaakseni luin tästä ajattelusta jonkin luovuustutkijan teoksesta, ellei se ollut sitten nimeltään jotain sinne päin kuin Viisi hattua tms. Teoksessa tarkasteltiin erilaisia ajattelutapoja siten, että ne saivat erivärisen hatun symbolikseen. Oikea negatiivisuus oli tietenkin musta hattu. :)

    ReplyDelete
  8. Isopeikolle: Jos suhtautuu negatiivisesti negatiiviseen, siitä tulee sota ja kaaos. Hammas hampaasta, eikö?

    ReplyDelete
  9. Hmm, minusta ei ole olemassa objektiivisesti mitään oikeaa tai väärää. Kaikki riippuu tilanteesta ja ihmisen omasta suhtautumisesta asioihin. Kuka muka luokittelisi absoluuttisen oikean ja väärän asiassa kuin asiassa?

    ReplyDelete
  10. Kivi, jos matematiikassa kerrotaan kaksi negatiivista lukua keskenään saadaan tulokseksi positiivinen luku.

    Mietin sitäkin, että negatiivisuuden vastustajat suhtautuvat siihen negatiivisesti. Eikös?

    ReplyDelete
  11. Isopeikko: Juu-u. Olet oikeassa mielestäni molemmissa ed. maininnoissasi. :)

    ReplyDelete