Vierailin aivan ihanassa perheessä jossa puolileikillisesti alinomaa heitetään vitsiä siitä että lapset ovat kauhean hankalia, ja vanhemmat yrittävät kysellä eikö heitä saisi viedä päiväkotiin viikonloppunakin kun on niin raskasta. Isovanhemmat hoitavat joskus lauantaina ja hekin vitsailevat että mahtavatko vanhemmat tulla lapsia hakemaan kun ovat päiväksi päässeet eroon. Ovatkohan muuttaneet sillä välin?
Jos olisin lapsi ymmärtäisinkö tuon vitsailuksi? Osaisinko parin kolmen vuoden elämänkokemuksella tietää että se on leikkiä? Jäisikö pieneen mieleeni ajatus siitä että mitä jos minut jätetään, mitä jos minä tosiaan olen hankala, pitäisikö minun yrittää olla oikein kiltti jotta minusta pidetään?
Psykologisia faktoja:
Kaikkein eniten ihminen kammoksuu hylätyksi tulemista, torjuntaa, sitä että häntä ei hyväksytä.
Pikkulapsi on täysin riippuvainen aikuisista.
Lapsella on taipumusta olettaa että hän on syypää jos tyytymättömyyttä esiintyy.
Peikko on vaihteeksi samaa mieltä. Ja saattaisi haluta suututtaa nuo ihanat vanhemmat sanomalla niille asiasta.
ReplyDeleteKun lapset oppivat "ostamaan" hyväksyntää, niin se ei lopu koskaan.
Jos onnistuu asettamaan sanansa ja äänensävynsä oikein ei kenenkään tarvitse suuttua. - Ellei välttämättä halua :)
ReplyDelete