Tuesday, May 13, 2008

ARVIOINNISTA JA SEURANNASTA



Toukokuu. Omena opettajalle. Todistusten jako lähestyy. Ruusuja ja risuja. Arviointia. Kritiikkiä. Palautetta. 

Toivottavasti palaute johtaa johonkin. 

Päättöarvioinnissa voi käydä niinkin että harmitellaan: Nyt se on myöhäistä. Ohitin tilaisuuteni. Miksi en matkan varrella älynnyt tehdä täyskäännöstä? Miksi kukaan ei ohjannut minua ajoissa oikeaan. Voisinpa palata alkuun.

Kannatan jatkuvan seurannan periaatetta ja jatkan kannustamista. Palaute on oivallista kautta linja saatuna. 

Arviointi kannattaa aloittaa silloin kun opiskelu alkaa. Opettaja arvioi oppilasta, opetusta, itseään.  Oppilas voi seurata hänen esimerkkiään ja alkaa itsekin arvioida itseään ja omaa työtään.

Ohjaaminen ja kannustaminen ovat avainasemassa. Niiden avulla motivaatio vahvistuu. 

Arvioinnin ei tarvitse olla entisaikojen negatiivista kritisointia ja arvostelua eikä vikoja ja virheitä tule pitää tuomittavina. Virheet kuuluvat oppimiseen ja kehitykseen. Epäonnistumisiin kannattaa oppia suhtautumaan terveesti. Samoin onnistumisiin.

No comments:

Post a Comment