Thursday, April 03, 2008

TURPARULLAT AUKEAVAT



Mistä tuo savu nousee? Polttaako joku pilvee? Ei pahus, se onkin oikeeta pilvee...

Pitkälle on päästy niistä tupakoinnin alkuajoista kun uskottiin että savukkeet ovat terveellisiä ja katsottiin että ne antavat maailmanmiehen tai tyylikkään naisen leiman. 

Pitkälle on päästy niistä ajoista kun ei uskallettu sanoa mitään tupakoinnin vastaista ilman että tupakoitsijat alkoivat loukkaantuneina huutaa, haukkua ja elämöidä. Kymmenisen vuotta sitten oltiin niin herkkänahkaisia että sain mulkoilua ja rääpivällä äänellä esitetyn "no niin, nyt muka sitten jo sinne asti tupakkatilan savu häiritsee" kun tulin flunssan jäljiltä yskien työpaikan aulaan jonka toisella puolella tupakointikammio sijaitsi. 

Jengi istuskeli siellä lasiseinän takana savua tupruttelemassa, ilmastointilaite katossa, mutta kuitenkin ovi raollaan jotta ilma kiertäisi. Eivät omasta mielestään muita savuttaneet. Itse olivat testanneet ja väittivät että ei tunnu mitään savun hajua käytävässä. - Aivan kuin heidän hajuaistillaan olisi asian voinut todeta. Joku työpaikan astmaatikoista oli ystävällisesti pyytänyt että ovi suljettaisiin. Ovessa jopa luki isoin kirjaimin PIDÄ TUPAKOINTITILAN OVI SULJETTUNA. Ei vaikutusta. Aina se jätettiin raolleen. Ja iso paheksunta oletetusta paheksunnasta. 

Pitkän aikaa vallitsi valtakunnassa käytäntö että tupakoimattomilla piti olla turpa rullalla kun tupakoitsijat ottivat esiin syöpäkääryleensä. Ei saanut katsoakaan siihen suuntaan.

Yksi monista parannuksista tupakka-asian kehittymisessä on se että turparullat on saatu auki ja asiallista keskustelua voidaan käydä. Suuttumusta ja puolustusreaktioita tulee satunnaisesti edelleen jos väärässä paikassa suunsa avaa, mutta keskustelu on monilla foorumeilla mahdollista. 

Iso parannus on sekin että on saatu lakeja jotka kieltävät tupakoinnin yhteisissä tiloissa. Hirveä harmi vaan että tupakointi on siirtynyt paikkoihin jotka edelleenkin haittaavat tupakoimattomia. Julkisten rakennusten ovipielet ja kerrostalojen parvekkeet. 

Lehdessä oli eilen uutinen että kukkurainen tupakantumppiämpäri oli sytyttänyt kerrostalon parvekkeella sohvapalon. Mitenkähän monta tulipaloa on saanut alkunsa vuoteessa tupakoinnista? Tupakoinnissa leikitään tulella.

Nyt on kai kehitteillä joku savuke joka ei haittaa tupakoitsijoita eikä sivullisia. Saa nähdä tuleeko siitä kaikkia tyydyttävä ratkaisu. 

Tupakkateollisuus tietenkin pitää kaikin voimin bisnestä yllä ja laajentaa markkinointia kehitysmaihin. Siinä savua puhalletaan valistumattomien suuntaan. Moraalin ja etiikan saa nykyään mainita. Ennenhän kivahdettiin herkästi: "Älä ryhdy moralisoimaan!"

Omalta osaltani olen tyytyväinen että aikanaan lopetin tupakanpolton parin vuoden tupruttelun ja köhimisen jälkeen. Tyytyväinen myös siihen että en enää asu kerrostalossa eikä tarvitse rynnätä sulkemaan parvekkeen ovea kun alemman kerroksen väki menee röökille.

Pari sukulaistani tulee kuolemaan ennen aikojaan tupakoinnin seurauksena. Surullinen ajatus, mutta siihen minä en voi vaikuttaa. Toisten puolesta ei pääse tekemään tupakoimattomuuspäätöstä, vaikka olisi miten jalot vaikuttimet.



11 comments:

  1. Anonymous2:21 pm

    Juurikin eilen tuli kommentin pätkää jossakin asiaohjelmassa siitä, että tupakoitsijat on ajettu aika ahtaalle. Jossakin Fazerin leipomossa potkut tulee jopa siitä, että sauhuttelee lakisääteisillä tauoilla.

    Sääliksi käy niitä, jotka eivät yksinkertaisesti pysty lopettamaan ja menettävät työnsä.

    ReplyDelete
  2. Tervehdys! Nyt et kyllä usko, mutta ajattelin sinun blogiasi eilen, ja nyt olet yhtäkkiä siinä - tupsista!

    Minuakin käy sääliksi tupakoitsijat ja se millaisessa tilanteessa he ovat nyky-yhteiskunnassa ahtaalle ajettuina.

    "Ahdingon" hyvä puoli on se että monet ovat lopettaneet koska tupakointi on tehty niin vaikeaksi.

    Tosin lopettaminen ei ole niitä maailman helpompia temppuja.

    ReplyDelete
  3. Ylipainon kehittämisenkin voisi tehdä vaikeaksi. Se koskettaa huomattavasti useampaa ihmistä. Anteeksi, oli pakko. En kannata kieltolakeja. Kohteliaisuutta ja toisteen huomioon ottamista tähän tupakka-asiaan on saatu jo todella paljon ihan muutaman vuoden aikana. Eikö mikään riitä? Sitä vain ihmettelen.

    Samalla logiikalla (kuin tupakkavaino) pitäisi rajoittaa myös alkoholin nauttimista.

    ReplyDelete
  4. Tupakkavaino on kuvaava sana siihen miltä monesta tupakoitsijasta varmaan nykyään tuntuu. Ei kiva.

    Tupakointi, ylipaino, alkoholi... Jos joku läheisistä kärsii noista, salaisesti toivon että jotain pakoitteita tai kieltolakeja olisi. Läheisteni hyväksi, ei minkään moralisoinnin nimissä.

    Olet oikeassa että tupakka-asiassa on saatu valtavasti aikaan toisten huomioon ottamista.

    Lähtökohta voisi olla ihmisoikeudet kaikille. Osa toteutusta on laki ja sen valvominen. Entä perheissä? Lapsia ja nuoria ainakin pitää yrittää suojella. En ole koskaan kuullut että kukaan tupakoitsija toivoisi oman lapsensa aloittavan tupakanpolton. Päinvastoin, eräs ystäväni oli melkein epätoivoinen yrityksissään estää teini-ikäisensä tupakointi. Minäkin autoin parhaani mukaan, mutta epäonnistuimme. Siinä tilanteessa olisimme mielellämme ottaneet vaikka minkälaisen kieltolain avuksi... Niin, tai enpä tiedä olisiko ystäväni suostunut oman tupakointinsa lopettamaan jos se olisi asian ratkaissut. Siinäpä kysymys.

    Kyllähän jokainen lopettaa jos on tarpeeksi motivoitunut. Tai sanotaan että yrittää lopettaa...

    ReplyDelete
  5. Anonymous9:08 am

    Nykyajan uudet pulmat och sätkät jalkakäytävällä baarien ulkopuolella.

    ReplyDelete
  6. Eikös tupakoitsijoilla ole ihmisoikeuksia?

    Minäkään en kannata sisätupakointia jos on lapsia (muussa tapauksessa oma asia, jos haluaa haista pahalta).

    Omat vanhempani vetivät röökiä koko lapsuuteni kodissaan. Ei ollut kivaa. Ennen tupakointi oli tosin muutenkin vapaampaa eikä sen haitoista käsittääkseni keskusteltu jos edes oltiin tietoisia.

    Nykyään kaikki varmasti ovat tietoisia tupakan mahdollisista haitoista ja siitä, ettei lasta pitäisi altistaa sille mm. polttamalla sisällä. Aina silti löytyy ihmisiä, joita ei kiinnosta. Ei sillä ole merkitystä onko siitä säädetty laki tai ei.

    Täsä sinun kirjoituksesi muuten yllytti minut kirjoittamaan oman näkemykseni (jälleen kerran ;) asiasta blogiini. Kiitos siitä :)

    En linkkaa sinua siihen tällä kertaa, koska kirjoitukseni sävy on tarkoituksellisesti "ruma" enkä halua, että sinulle tai kenellekään muulle tulee tunne, että se on hyökkäys sinua tai yleensäkään ketään tiettyä kohtaan.

    Sinä olet ihan asiallisesti aiheesta kirjoittanut, mielestäni, vaikka meidän mielipiteet toisistaan eroavatkin. :)

    ReplyDelete
  7. Hannele: Uudet on pulmat. Onneksi uudet, koska se merkitsee sitä että asia kulkee ratkaisuja kohti. (Toivon) Vaikeiden välivaiheiden kautta kieltämättä. Itkua ja hammastenkiristystä.

    Elegia: Kyllä ihmisoikeuksia pitäisi olla KAIKILLA ihmisillä. Se on minun kantani, mutta millä siihen päästään?

    Hienoa että kirjoitat aiheesta. Tämä on semmoinen uudelleen lämmittämisen arvoinen asia. Tilanteet ja asenteet ovat muuttuneet siinä määrin että keskustelu ei ole enää tuloksetonta jauhamista eikä niin tulenarkaa kuin joku aika sitten.

    Tulen lukemaan kirjoituksesi kunhan käyn ensin kävelyllä - raitista ilmaa ottamassa - (nyt tuli turpiin, hah hah)

    En usko että olemme eri mieltä kaikessa. Monesta asiasta olemme täysin samaa mieltä, kuten siitä että lapset pitää pelastaa.

    ReplyDelete
  8. Anonymous9:20 pm

    Yksi asia, joka liittyy tupakkaan. Harrastan kahvion pitämistä ja meillä saa myydä myös mietoja alkoholijuomia. Kun koko talo laitettiin savuttomaksi niin alkoholijuomien myynti väheni. No sehän ei mitenkään haittaa edes myyjää sillä kahvilla on parempi katetuotto ja on paljon mukavampi työskennellä näin.
    Terv. Pikkuliina

    ReplyDelete
  9. Tervehdys Pikkuliina: Jep, alkoholi ilman röökiä ei käy laatuun jos on siihen tottunut. Tupakoitsijat eivät viihdy tai suorastaan eivät pysty vain juomaan. Sen muistan omasta hurjasta nuoruudestanikin omakohtaisesti. Kun lopetin tupakoinnin oli lopetettava myös dokaaminen.

    Ravintoloissa ja kahviloissa ovat joutuneet olemaan nekin jotka eivät polta, tai sitten pysymään poissa. Nykyisen tietämyksen ja nykyisten lakien valossa on outo ajatus että henkilökunta on terveytensä uhalla joutunut käytäntöön alistumaan, ja täyden työviikon ajan savuja hengittämään.

    Kiva kuulla että sinulla on mukava työympäristö. Kun semmoinen tilanne saataisiin aikaan että kaikilla olisi mieluisat oltavat, myös tupakoitsijoilla.

    ReplyDelete
  10. Monissa ravintoloissa on tupakkakoppi tai -huone. Itse suosin sellaisia ravintoloita, joissa pääsee ulos tupakille. Tästä(kin) on toki jo ehditty jo valittaa, mutta se nyt ei ole mitään uutta.

    ReplyDelete
  11. Jos olisin tupakoitsija en usko että haluaisin mihinkään koppiin. En myöskään haluaisi puhallella savuja tupakoimattomien silmille kadulla, enkä kenenkään asuntoon. Joku parempi ratkaisu on löydyttävä, vaikka se sitten olisi että ravintolat sijoitetaan hiukan sivuun kulkureitiltä, tai rakennetaan hyvin suunniteltuja tupakointiterasseja, Siinä on insinööreille ja arkkitehdeille haastetta, ja kaupunkisuunnittelijoille.

    ReplyDelete