Wednesday, January 17, 2007

AITO KILTTEYS

.
Lueskelin kiltteyttä käsittelevää kirjaa.

"Aito kiltteys on halu tehdä hyvää ja kanavoida tämä halu toiminnaksi." Kiltti ihminen on hyvä lähimmäinen.

Ajattele hyvän lähimmäisen ja kiltin ihmisen käsitettä arjessa. Älä lähde miettimään mitään ylevää ja juhlallista. Eikö olekin niin että kiltteyttä ja avuliaisuutta on ympärillämme? Joku nostaa kadulle pudonneen hansikkaan aidalle jotta sitä etsimään palannut näkee sen helpommin. Ihmiset neuvovat hyvin mielellään jos heiltä kysyy tietä.

Kiltteys ei aina pääse näkymään koska ihmisessä on enemmän tai vähemmän voimakas torjutuksi tulemisen pelko. Ei tohdi auttaa jos autettava ei vaikka haluakaan tai jopa suuttuu. Huonon kokemuksen jälkeen ei halua ottaa uutta riskiä. Auttamishalu vähenee silloinkin jos on saanut osakseen kiittämättömyyttä jonkun taholta, tai jos huomaa jonkun kerran tulleensa hyväksi käytetyksi. Väitän että kiltteys asuu silti meidän sisällämme, valmiina puhkeamaan kukkaan jos tilaisuus on otollinen. Jokaisen on helppo todeta asia omalta kohdaltaan vastaamalla kysymykseen:

Etkö autakin pulaan joutunutta lasta, aikuista, eläintä, eksynyttä, tavaransa hukannutta, tietämätöntä mielelläsi jos tiedät että apusi on tervetullutta, vaikka siitä ei sinulle olisikaan muuta hyötyä kuin hyvä mieli? Eikö olekin niin että auttamisesta tulee hyvä mieli, jos tietää että apu meni tarpeeseen ja otettiin kiitollisina vastaan?

Eikö aito kiltteys asukin meidän jokaisen sisässä? Aikamoinen haaste yrittää pitää tästä uskosta kiinni kun näkee niin paljon itsekästä ja ilkeää käyttäytymistä. Se on uskon asia, koska ei toisen ihmisen sisälle näe.

Tulin ajatelleeksi tänä aamuna yhtä ihmistä jota vältän kaikin keinoin, koska hänen seurassaan tulee huono olo. Henkilö on negatiivinen, halveksiva, uhoava ja paasaava. Tuo käytös on niin hallitseva osa hänen persoonaansa että pelkkä hänen ajattelemisensa saa minut uupumaan ja voimaan pahoin. Joka kerralla kun tapaamme löydän aina lopulta hänen herkän sisuksensa. Vahva kyynisyys on sen suojana, niin vahva että en millään jaksa sietää sitä raskasta puolta tuntia jonka joudun maksamaan hänen seurassaan ennen kuin suojamuurit ohenevat.

Jopa muutaman perhehirmunarsistin sisään olen päässyt kurkkaamaan ja uskon synnynnäistä kiltteyttä havainneeni.

Väitteeni on siis että kiltteys on kaikkien sisässä. Voitteko todistaa päinvastaiseksi?
.

10 comments:

  1. Anonymous10:51 am

    Hej, Kops! Minähän en edes yritä. Väitteesi, että kaikkien sisällä on kiltteys, pitää mielestäni hyvin paikkansa. Joistakin sitä ei helposti huomaa, on se on jo toinen tarina.

    ReplyDelete
  2. Hei Chaps!

    Onpa hyvinkin toinen tarina:) Minulta on vielä tulossa tarinaa, toista ja kolmattakin.

    ReplyDelete
  3. Takavasemmalle minäkin yleensä poistun . Kaikkien maiden polkupyöräilijär ajakaa yhteen!

    ReplyDelete
  4. A-K H,

    Hyvänen aika, meillä on melkein samat nimikirjaimet. Tajusin sen jo tänään kun löysin kommenttisi minun kommenttiini M.I.ELLEN boksissa :) Harmi että en ehtinyt vastata, mutta hymyilin kyllä korvasta korvaan murreopetuksille. Heeeh :)

    ReplyDelete
  5. Peikko on perustuhma.

    ReplyDelete
  6. Ilkikurisen tuhma on ihan eri asia kuin ilkeän tuhma. Tuhmaa on monta lajia kuten kilttiäkin. Peikon pitää kertoa tarkemmin ennen kuin asia tulee selväksi.

    ReplyDelete
  7. Minä taas olen ollut liiankin kiltti. Ja saanut elämässä siitä(kin) kärsiä. Aina löytyy sellaisia ihmisiä jotka haluavat hyötyä toisista ja kiltit ihmiset lankeavat liiankin helposti sellaiseen ansaan. Liiasta kiltteydestä olen jo mielestäni kasvanut pois mutta aiemmin sattuneet arvet kirvelevät aina joskus. Nyt olen vain valikoidusti kiltti:)

    ReplyDelete
  8. Salka

    Se on ollut juuri sitä väärää kiltteyttä. Vanhaa suomalaista ahdasuskovaista perua, missä ajattelevan ihmisen tahto murretaan. Hyi hitto, mutta kirjoittelen siitä(kin) myöhemmin. Olehan kiltisti :D

    ReplyDelete
  9. Varmaan meidän kaikkien sisimmästä löytyy sekä kiltti että paha ihminen. Nostan hattua niille, jotka jaksavat ohjata pahoja ihmisiä nostamaan kiltin puolensa esille.
    Kovan kuoren alla piilee herkkyys ja kiltteys ja aurinkoisen kuoren alla piilee pahuus. Kumpi on enemmän aitoutta kiltteys vai pahuus?

    ReplyDelete
  10. Pikkuliina

    Kiinnostava ilmiö tuo miten kuori voi olla naamiointia päinvastaiselle persoonalle kuin ulkoapäin näkyy. Joskus tuntuu ihan selvästi että on päässyt kurkkaamaan AITOJA sisuksia :)

    ReplyDelete