Tuesday, December 05, 2006

HYVÄ MASENNUS

.


Tässä kun on avattu ja aloitettu masennuskeskustelut, älkäämme unohtako että on olemassa myös hyvää, TARPEELLISTA MASENNUSTA. Ihminen on hienon insinöörityön tulosta. Meissä on kaikenlaista itsesäätelyä, terveellistä torjunta- ja puolustusmekanismia. Jos meitä kohdellaan huonosti me masennumme. Se voi olla merkki siitä että pitää lähteä pois sen ulottuvilta joka meitä kaltoin kohtelee. Masennus voi olla olemuksemme keino ilmoittaa että emme ole meille sopivassa työssä tai ystäväpiirissä. Sen laatuisen masennuksen voi poistaa poistamalla masennuksen aiheuttajan. Joissakin tapauksissa se on kuin puhkaisisi paiseen. Paine helpottaa välittömästi. Älköön kukaan tähän kommentoiko että "ei se sormia napsauttamalla tapahdu". Koska nimittäin voin kokemuksesta kertoa että minulle on tapahtunut. Useammin kuin kerran. Hallelujaa.
.

7 comments:

  1. Masennuksia taitaa olla monenlaisia. Niita pienia terveellisia, ja niita suuria jotka johtavat itsemurhaan.

    ReplyDelete
  2. Minän olen ihan samaa mieltä tuon "masennuksen" suhteen. Ehkä nykyisin liikaa nimetään ja niputetaan masennuksen alle. Ja masennushan on nimenomaan sitä, mikä lääkkeillä huispoishäädetään.

    Ihmisen aivot on sellainen koneisto, että se kestää epänormaalia rasitusta aikansa. Siis: Epänormaalia ja aikansa.

    Samoin ihmisen elimistö muutenkin. Kun liikaa rasitetaan tai kun tulee jokin epänormaali epätasapainotila, on luonnollista, että ihminen hidastuu.

    Sillekin pitää antaa tilaa ja aikaa.
    Ei sitä pidä heti ylidiagnosoida sairaudeksi nimeltä masennus, joka muka pitää siis hoitaa pois, koska ei ole normaalia hidastua tai menettää täyttä toimintakykyään.

    Elämme nykyisin harhassa itsemme suhteen. Ei me olla todellakaan koneita, jotka tuottaa tasalaatuista tulosta päivästä toiseen. Pitäisi herkistyä kuuntelemaan kehomme viestejä, kuten mainitset.

    Tietenkin on myös olemassa sairaus nimeltä masennus; pitkittynyttä epänormaalia alavireisyyttä, johon liittyy aivokemiallisia muutoksia, joihin todennäköisesti nopeimmin muutoksen saa aikaiseksi lääkehoidolla ja joka joissain tapauksissa on erittäinkin tarpeellista.

    ReplyDelete
  3. Masennus on kova sairaus, olen saanut nahdä ihan laheltä. Epäonistuminen koulussa tai työssä ja toisten tekemä kiusa ovat pahoja.

    Olen ulkomaalainen Suomessa ja tunnen monia ulkomalaisia, jotka ovat täälä masentuneet, joku hyvin pahastikin.
    Kaiki eivät ole tullet hyväksytyksi Suomessa ja se on todela loukkaavaa.
    Toivon omalta osalta paljon, että tääläkin oltaisiin enemän avarakatseisia ja erillaisuutta hyvaksyviä. Aika usein itsekin koen
    muiden ilkeyttä ja vihaa rotuni takia, se vaikutaa mieleen tosi paljon. Ymärrän tosi hyvin, kuinka
    ainakin ulkomaalaiset täälä masentuvat.

    ReplyDelete
  4. HPY,

    On, isoja, pieniä ja keskisuuria, tilapäisiä, aaltomaisia, monenmoisia. Luulen että en ole vielä nähnyt ja kuullut kuin murto-osan.

    Junika

    Monet kiitokset hienosta kirjoituksesta! Kun tässä nyt luetellaan eri lajeja, tuli mieleen että yksi ihan luonnollinen masennustila on jos sairastuu tai joutuu onnettomuuteen ja pitkälle sairaslomalle. En ole kokenut, mutta olen kuullut että siitä saattaa hyvinkin seurata masennusta.

    Hola Maria

    ¡Bienvenida! Olet oikeassa: epäonnistuminen voi aiheuttaa masennusta. Koulukiusaaminen ja työpaikkakiusaaminen aikaansaavat pahaa masennusta. Samoin ulkomaalaisviha ja rotusorto. ¡Muchísimas gracias por tu comentário! Kirjoitan myöhemmin lisää mainitsemistasi aiheista.

    ReplyDelete
  5. Buenos dias! Ahora tengo brisa, pero voy a escribir más tarde, por la noche.

    Hei! Olen nyt kiire päälä. Kirjoitelaan illalla.

    María

    ReplyDelete
  6. Niin - on masennusta ja "masennusta" ja huonoa oloa ja ahdistusta ja "ahdistusta" sekä vielä ahdistusta! Kaveri meni työarvauslääkärille ja sanoi että ahdistaa. Lääkäri kehoittu tuplaamaan astmalääkityksen. 2 vkon päästä henkilö oli psyk.sairaalassa. Ahdistus on laaja termi. Kuten masennus. Voin olla masentunut, kun en saanutkaan viimeistä piparia... En kyllä olis halunnutkaan. Voin olla niin masentunut, että sitä alhoa ei voi kuvitella, täysin kykenemätön tekemään yhtään mitään. BDIn mukaan vakava pitkäaikainen masennus EI varmasti ole hyvää masennusta! Äh - lopetan taas tämän pähkimisen... Eipäs kun vielä tuosta sairaudesta jne. eli kumpi oli ensin ja kumpi on se syy ja seuraus??? Lääkärienkin kesken tästä on eri käsityksiä...

    ReplyDelete
  7. Polgara,

    Unohdit mainita AHDISTUKSEN. :D

    Lopetit pähkimisen juuri kiinnostavassa kohdassa! Toivottavasti jatkat tulevaisuudessa.

    Diagnoosit ovat vaikeita tehdä ja virheitä sattuu. Nimimerkki "On sattunut omallekin kohdalle". Sekä tekijänä että kokijana.

    Syy- ja seuraus: kinkkistä... Usein kehässä kulkevina.

    ReplyDelete